Referenssi Kesko

Etusivu Referenssit

Härkävehmaansuo – Edelläkävijähanke tekee luonnonarvokaupasta konkreettista

Hyvinkäälle rakennetun Keskon logistiikkakeskuksen kaltaisissa suurissa rakennushankkeissa syntyy väistämättä vaikutuksia ympäröivään luontoon. Keskon Onnelan logistiikkakeskuksen rakennushankkeen luontovaikutuksia päätettiinkin kompensoida vapaaehtoisella luonnonarvokaupalla, jolla haluttiin konkreettisesti ja mitattavasti vahvistaa luonnon monimuotoisuutta. Keskeisenä tavoitteena oli löytää ratkaisu, jossa vastuullisuustyö voitaisiin kytkeä aidosti vaikuttaviin luontotekoihin.

Asiakas

Kesko

Ajankohta

Kevät-kesä 2026, työt toteutettu lintujenpesimärauhan puitteissa.

Toteutettu työ

Luonnonhoitotyöt (maa- ja pystylahopuun lisääminen, alikasvoskuusen poisto, lehtipuutaimien istutus ja suojaus)

Ratkaisuksi valikoitui Hyvinkään Härkävehmaansuon ennallistamistyö. Hyvinkään kaupunki mahdollisti hankkeen suojelemalla alueen 30 vuodeksi, luoden vahvan perustan pitkäjänteiselle ennallistamiselle. Alueen merkittävyyttä lisää se, että kyseinen alue sijaitsee Sveitsinpuiston suojelualueen ja aktiivisessa virkistyskäytössä olevan ulkoilualueen yhteydessä.  

Kesko käynnisti hankkeen tavoitteenaan varmistaa, että luonnonarvokauppaan liittyvät ennallistamistoimet tuottavat paikallisesti konkreettista hyötyä luonnolle Hyvinkäällä. Yhteistyössä toteutettu kokonaisuus yhdistää maankäytön, suojelun ja ennallistamisen tavalla, joka tekee vastuullisuustyöstä näkyvää ja ymmärrettävää. 

Ennallistamistoimet kohdistettiin alueen elinympäristöihin ja niiden luonnontilaa heikentäneisiin tekijöihin. Käytännössä tämä tarkoitti mm. lahopuun määrän lisäämistä, lehtipuuvaltaisuuden vahvistamista sekä vieraslajien poistamista. 

Luontovarma vastasi hankkeen luonnonarvojen tuottamisesta ja niiden raportoinnista. Toimenpiteet suunniteltiin huolellisesti luonto ja alueen erityispiirteet huomioiden niin että esimerkiksi lintujen pesintää ei häiritty. Ennallistamistoimenpiteiden tarkoituksena oli palauttaa Härkävehmaansuon aluetta lähemmäs luonnontilaa ja vahvistaa sen ekologista toimivuutta. 

Ennallistamistoimien myötä Härkävehmaansuon elinympäristöt monipuolistuvat ja alueen luonnon monimuotoisuus vahvistuu vaiheittain. Lahopuun lisääminen luo elinolosuhteita erityisesti lahopuusta riippuvaisille sienille, hyönteisille ja kolopesijälinnuille. Samalla lehtipuiden määrän kasvu tukee monia kasvi- ja hyönteislajeja sekä lisää ravintoa ja suojaa esimerkiksi linnustolle. Vaikutukset näkyvät ajan myötä lajiston runsastumisena ja elinympäristöjen rakenteen monipuolistumisena – kehityksenä, joka tukee koko alueen ekologista tasapainoa.
 

Härkävehmaansuon hanke osoittaa käytännössä, miten luonnonarvokauppa toimii erinomaisena välineenä yritysten ja julkisen sektorin yhteistyössä toteutettaville luontoteoille. Se tekee näkyväksi ennallistamisen konkreettiset vaikutukset ja tarjoaa esimerkin mallista, jolla voidaan hidastaa luontokatoa vaikuttavasti ja mitattavasti. 

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme

Kartoitetaan yhdessä juuri teille sopiva ratkaisu luonnonarvokauppaan.

Aloitetaan yhteistyö nyt –

Ota yhteyttä